Home

Pidetään kaivokset poissa Saimaan rannoilta

Saimaan puhtaita vesiä uhkaa lyhytnäköinen kaivostoiminta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt varauspäätöksiä Suomen Malmitutkimus Oy:lle Juvalla ja Sulkavalla. Mikäli tutkimukset ja malminetsintä johtavat kaivostoiminnan käynnistymiseen, se tuhoaa palan kauneinta Järvi-Suomea. Yhdessä voimme pysäyttää kaivosaikeet.

Tiedotteet

TEM kaivoslaki työryhmään vaikuttaminen

Marinin hallituksen strateginen tavoite on hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi. Hallituksen ohjelman mukaan kaivoslaki uudistetaan. Lähtökohtana on ympäristönsuojelun parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Hallituksen asettama kaivoslakityöryhmä on Työ- ja elinkeinoministeriön alainen. Viimeinen työryhmän kuulemistilaisuus ennen lakiehdotuksen lähettämistä lausuntokierrokselle on elokuussa. (Selvitämme parhaillaan tarkkaa päivämäärää.) Heinäkuu onkin sopivaa aikaa seurailla mitä toimikunnanJatka lukemista ”TEM kaivoslaki työryhmään vaikuttaminen”

Kutsu malmitutkimuksia käsittelevään yleisötilaisuuteen Juvalle

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt varauspäätöksiä Suomen Malmitutkimus Oy:lle Saimaan alueella (Juvalla, Puumalassa ja Sulkavalla) kaivosmineraalien tutkimista varten. Varaajan suunnitelmissa on hakea alueille malminetsintälupaa. Asiasta järjestetään yleisötilaisuus tiistaina 23. kesäkuuta 2020 kello 17 Juvan kunnanviraston valtuustosalissa (os. Juvantie 13). Tilaisuudessa kerrotaan hankkeen taustaa, vastataan kysymyksiin ja keskustellaan. Saliin mahtuu vain 30 ihmistä. Olemme kutsuneetJatka lukemista ”Kutsu malmitutkimuksia käsittelevään yleisötilaisuuteen Juvalle”

Avoin kirje kansanedustajille 7.6.2020

Sulkavan Soudut avolouhoksen ympäri? – Malmikiima kansallismaisemassa on pysäytettävä ja akkutehtailun lisäbudjetti hylättävä! Hyvä kansanedustaja,  Akuista on tullut globaali hittituote, ja Suomi on julistautunut akkuteollisuuden uudeksi ihmemaaksi. Olen huolissani, mistä teollisuuden raaka-aineet tullaan kaivamaan. Akkutuotantohaaveita ei voi perustella sillä, että Suomessa olisi erityisen hyvät esiintymät. Suomen Malminjalostus Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen on itse todennut suomalaistenJatka lukemista ”Avoin kirje kansanedustajille 7.6.2020”

Pysy ajantasalla kaivoshankkeiden pysäyttämisessä

Create your website at WordPress.com
Aloitus